pvm: 09.09.2010   klo: 02:50
Etusivu > Työryhmät  > Työympäristöryhmä


 

Työympäristöryhmä
Työkykyisyyden edistäminen ja sairastavuuden vähentäminen työssä

Perusteet

Suomessa käydään voimakasta ja laajaa keskustelua työurien pidentämisestä, eläkeiän nostamisesta ja sairauspoissaoloista. Eri osapuolten näkemykset perustavoitteista ovat jokseenkin yhtenäiset. Ikääntyvien kansalaisten Suomi tarvitsee ratkaisuja, joilla tulevina vuosikymmeninä ihmiset kykenevät olemaan työelämässä nykyistä pidempään.

Ay-liikkeen on ohjattava käytävää keskustelua ja ratkaisuja palkansaajien edun mukaiseen suuntaan. On panostettava ennaltaehkäisevään toimintaan. Työhyvinvointia ja –olosuhteita on parannettava sekä työterveyshuoltoa kehitettävä.

Tavoitteet

• työpaikoille luodaan uusia järjestelmiä ja menettelytapoja, joilla parannetaan erityisesti johdon ja esimiesten kykyä vaikuttaa työhyvinvointiin.
• jaksamiseen ja työhyvinvointiin liittyvää tietoisuutta työpaikoilla lisätään
• työterveyshuoltoa kehitetään ennaltaehkäisevämmäksi.

Tavoitteiden toteuttamiseksi

Työryhmä seuraa työurien pidentämiseen tähtääviä hankkeita ja pyrkii vaikuttamaan niiden sisältöön erityisesti työhyvinvoinnin osalta.

Työryhmä vaikuttaa eri tahoihin Suomen työturvallisuuskorttijärjestelmän kehittämiseksi.

Työryhmä pitää kaksipäiväisen toiminnan kehittämis- ja suunnittelukokouksen syyskuussa.
 
Työryhmän kokoonpano:
Nimi Liitto
Kari Mäkelä Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM ry puheenjohtaja
Samuli Myllyharju Tekniikan Akateemisten liitto TEK ry
Jarmo Lahti Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry
Kai Laaksonen Suomen Elintarviketyöläisten liitto SEL ry
Aleksi Kuusisto Puu- ja erityisalojen liitto
Riitta Koskinen Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM ry
Veijo Korhonen Sähköalojen Ammattiliitto ry
Kosti Hyyppä Suomen Ekonomiliitto SEFE ry
Hannu Ulenius Paperiliitto ry
Juha Pesola Metallityöväen Liitto ry
Reima Angerman Suomen Konepäällystöliitto SKL ry
Tarja Korkalainen Toimihenkilöunioni TU ry
Tapio Jääskeläinen Rakennusliitto ry
Hannu Saarikangas Uusi Insinööriliitto UIL ry
     
     
 

© 2010 Teollisuuden Palkansaajat - Neuvottelukunta
PL 183, 00181 HELSINKI
Faksi (09) 1727 3333