|
|
|
|
|
 |
Elinkeinopoliittinen työryhmä |
Menestyvä yritystoiminta taantumasta selviytymisen, työllisyyden ja hyvinvoinnin ehto
Elinkeinoelämä alkaa hiljalleen toipua kansainvälisestä taantumasta, joka alkoi sääntelemättömistä rahoitusmarkkinoista ja levisi tuhoisin seurauksin reaalitalouteen. Epäluottamus, investointitoiminnan ja maailmankaupan hiipuminen sekä yritysten rahoitusvaikeudet pakottivat yritykset supistamaan toimintaansa, jonka seurauksena irtisanomiset ja lomautukset lisääntyivät myös Suomessa voimakkaasti.
Elinkeinopolitiikan avulla on luotava yrityksille kilpailukykyinen toimintaympäristö, joka mahdollistaa taantumasta selviytymisen, työllisyyden ja hyvinvointivaltion säilyttämisen niin Suomessa kuin Eu:ssakin.
Elinkeinopoliittisen työn puitteet luodaan globaalilla. ja Eu-tasolla ja toteutetaan kansallisella tasolla. Elinkeinopoliittisten asioiden seuraaminen ja niihin vaikuttaminen on tärkeää kaikilla tasoilla.
Energia- ja ilmasto-asiat on nyt ja jatkossa ajankohtainen kriittinen elinkeinopoliittinen tekijä, joka sekä asettaa kustannuspaineita teollisuudelle että luo mahdollisuuksia uusiin innovaatioihin perinteisillä ja uusilla toimialoilla.
Tavoitteet
• vaikutetaan Suomen tulevaan hallitusohjelmaan elinkeinopolitiikan osalta tavoitteena turvata yrityksille kilpailukykyinen toimintaympäristö, joka mahdollistaa työllisyyden ylläpidon ja kilpailukykyiset palkat ja muut työsuhteen ehdot • otetaan kantaa energia- ja ilmastopoliittiseen keskusteluun sekä päästökauppa-asioihin huomioiden erityisesti ympäristöteknologian sekä palvelusektorin mahdollisuudet työllisyysnäkökulmasta • seurataan ja otetaan kantaa kotimaiseen / eurooppalaiseen elinkeinopolitiikkaan suomalaisten / TP-liittojen näkökulmasta (innovaatiopolitiikka, t&k-työ, Lissabon 2020 strategia, teollisuuspolitiikka, koulutuspolitiikka) • syvennetään sektorikohtaista elinkeinopoliittista osaamista / vaikuttamista • vahvistetaan TP:n elinkeinopoliittisia verkostoja kotimaassa / Eu:ssa
Tavoitteiden toteuttamiseksi .
Laaditaan TP:n elinkeinopoliittiset hallitusohjelmatavoitteet, jotka valmistuvat toimintavuoden syksyllä. Järjestetään tiedotustilaisuus TP:n hallitusohjelmatavoitteista ja viestitään tavoitteet kansanedustajaverkostolle , virkamieskunnalle ja muille vaikuttajille. TP:n kannanottojen tunnetuksi tekemiseksi vaikutetaan kansanedustaja- ja Eu-Parlamenttiverkostoon. Osallistutaan koordinoidusti kv-sihteeristöjen elinkeinopoliittisten työryhmien työhön. Jatketaan yhteistyötä EK:n elinkeinopoliittisten asiantuntijoiden kanssa. Oman asiantuntemuksensa kehittämiseksi työryhmä tekee tutustumiskäynnin European Monitory Center of Change Instituuttiin Dublinissa. Järjestetään yrityskäyntejä sektorikohtaisen asiantuntemuksen lisäämiseksi.
|
| |
| Työryhmän
kokoonpano: |
| Nimi |
Liitto |
|
| Heidi Husari |
Uusi Insinööriliitto UIL ry |
sihteeri |
| Pertti Porokari |
Uusi Insinööriliitto UIL ry |
puheenjohtaja |
| Riikka Mykkänen |
Suomen Ekonomiliitto SEFE ry |
|
| Veli-Pekka Heino |
Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM ry |
|
| Jouko Malinen |
Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry |
|
| Jenni Korkeaoja |
Suomen Elintarviketyöläisten liitto SEL ry |
|
| Hannu Siltala |
Teollisuusliittojen ammattiliitto TEAM ry |
|
| Esa Kaitila |
Paperiliitto ry |
|
| Rauno Kurki |
Rakennusliitto ry |
|
| Aleksi Kuusisto |
Puu- ja erityisalojen liitto |
|
| Mika Kärkkäinen |
Metallityöväen Liitto ry |
|
| Leif Wikström |
Suomen Konepäällystöliitto SKL ry |
|
| Pekka Pellinen |
Tekniikan Akateemisten liitto TEK ry |
|
| Ritva Cavenius |
Toimihenkilöunioni TU ry |
|
| |
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|

|
|
|
|
|
© 2010 Teollisuuden Palkansaajat -
Neuvottelukunta
PL 183, 00181 HELSINKI
Faksi (09) 1727 3333 |
|
|