|
|
|
|
|
 |
Sopimuspoliittinen työryhmä |
Koordinoitu sopimuskierros
Perusteet
Talous alkaa hiljalleen tointua kansainvälisen finanssikriisin aikaansaamasta reaalitalouden taantumasta, joskin työttömyys kääntynee laskuun vasta vuoden 2010 loppupuolella. EK:n ja sen jäsenjärjestöjen pyrkimykset koordinoida sopimusten sisältöjä, heikentää työehtoja ja alentaa ansiotasoa edellyttävät palkansaajajärjestöjen tiivistä yhteistyötä jäsenistön työllisyyden, työehtojen ja ansiotason turvaamiseksi.
Tavoitteet
• koordinoidaan tarkoituksenmukaisella tavalla tulevien sopimusten sisällöllisiä tavoitteita, syntyä ja pituuksia • vaikutetaan vuoden 2010 neuvotteluihin ja tavoiteasetantaan valmistautumiseen • erityisteema; TP-liittojen yhteiset tavoitteet työnantajaliittojen vaihdostilanteissa • seurataan kansainvälisellä tasolla työmarkkinatilanteen kehittymistä ja vaikutuksia suomalaisiin työmarkkinoihin.
Tavoitteiden toteuttamiseksi
Sopimuspoliittinen työryhmä käsittelee ko. asioita kokouksissaan ja tarpeen vaatiessa järjestää laajempia, keskusjärjestörajat ylittäviä tapaamisia.
Sopimuspoliittinen työryhmä järjestää toimintavuoden aikana sopimuspoliittisen seminaarin aiheena työnantajaliittojen vaihtoihin liittyvät ongelmat
Ryhmä toteuttaa neuvottelukunnan sille antamat muut tehtävät.
|
| |
| Työryhmän
kokoonpano: |
| Nimi |
Liitto |
|
| Mirja Suhonen |
Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM ry |
sihteeri |
| Markku Palokangas |
Toimihenkilöunioni TU ry |
puheenjohtaja |
| Ari Huuki |
Suomen Elintarviketyöläisten liitto SEL ry |
|
| Ismo Kokko |
Uusi Insinööriliitto UIL ry |
|
| Sture Fjäder |
Suomen Ekonomiliitto SEFE ry |
|
| Jyrki Virtanen |
Metallityöväen liitto ry |
|
| Marko Rosqvist |
Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM ry |
|
| Sauli Väntti |
Sähköalojen Ammattiliitto ry |
|
| Jari Nilosaari |
Puu- ja erityisalojen liitto |
|
| Yrjö Taivainen |
Tekniikan Akateemisten liitto TEK ry |
|
| Kyösti Suokas |
Rakennusliitto ry |
|
| Juhani Siira |
Paperiliitto ry |
|
| |
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|

|
|
|
|
|
© 2010 Teollisuuden Palkansaajat -
Neuvottelukunta
PL 183, 00181 HELSINKI
Faksi (09) 1727 3333 |
|
|