|
|
 |
Toimintaympäristö
2010 |
Taloudellinen toimintaympäristö
Maailmantalous on hiljalleen alkanut toipua pahimmasta taantumasta sitten 1930-luvun. Rahoitusmarkkinoiden pahin kriisivaihe ohitettiin jo edellisvuoden keväällä keskuspankkien toimien ansiosta. Myös reaalitalouden kansainväliset näkymät alkoivat hiljalleen kirkastua jo vuoden 2009 kesään tultaessa; ensimmäisiä kasvun merkkejä tuotannon elpymisestä havaittiin niin USA:ssa kuin Manner-Euroopassakin. Nousu voimistui loppuvuotta kohti. Vaikka taloudessa merkkejä paremmasta on olemassa, työmarkkinoilla pahin lienee vielä edessä; työllisyys reagoi tuotannon muutoksiin yleensä viiveellä, erityisesti Suomen kaltaisissa vientiriippuvaisissa pienissä talouksissa.
Palkansaajien tutkimuslaitos PT ennakoi TP-liittojen talousennusteessa USA:n talouskasvun vauhdittuvan vajaan kolmen prosentin miinusmerkkisestä pudotuksesta vajaan parin prosentin kasvuun alkaneena vuotena. Koko maailman kokonaistuotannon arvioidaan kasvavan 3-4% luokkaa. Myös Venäjällä ja Japanissa miinusmerkkiset tuotantoluvut kääntyvät parin, kolmen prosentin kasvuun. Kiinan talouden arvioidaan edelleen jatkavan yhdeksän prosentin kasvulukemissa. PT:n ennusteen mukaan pahin on ohi myös EU-27 alueella; BKT:n neljän prosentin pudotuksen ennakoidaan kääntyvän puolentoista prosentin kasvuun vuonna 2010. PT ennakoi Suomen kokonaistuotannon kasvavan noin 1,8 % - BKT:n pudotus edellisvuonna oli lähes 7% luokkaa.
Vaikka kansainvälisen talouden ennakoivat mittarit kertovat talouden parantuneista näkymistä ja odotuksista, liittyy asiaan myös suurta epävarmuutta. Orastavan kasvun käynnistymistä on ympäri maailmaa vauhditettu merkittävillä raha- ja finanssipoliittisilla elvytystoimilla, joita ei voi jatkaa loputtomiin. Irtautuminen elvytystoimista pitäisi tehdä oikeaan aikaan, jotta talouden uudelleen kriisiytymiseltä vältytään. Yleinen käsitys on, että se aika ei ole ainakaan vuoden 2010 alkupuolella. Tätä näkemystä on kansainvälinen ay-liike myös vahvasti tukenut.
PT:n toimialaennusteessa ennustetaan Suomen teollisuuden elpyvän kansainvälisen talouden vanavedessä hitaasti mutta varmasti. Teollisuuden, rakentamisen ja liike-elämää palvelevan toiminnan on arvioitu kasvavan 2010 yhteensä runsaat 5,5%. Kasvu jakaantuu varsin epätasaisesti eri toimialoille. Reippainta kasvua odotetaan metallien jalostuksessa, elektroniikka- ja sähkölaitteiden valmistuksessa sekä sahatavaran ja puutuotteiden valmistuksessa. Myös kemian sektorilla päästään positiivisiin kasvulukuihin. Koneiden ja laitteiden valmistuksen arvioidaan edelleen supistuvan kolmisen prosenttia alkaneena vuotena. Rakentaminen kasvaa viitisen prosenttia ja liike-elämän palvelut parisen prosenttia.
PT toimiala-ennusteen sisältämien sektoreiden investoinnit putosivat 2009 huikeat 24%. Vuodelle 2010 arvioidaan puolen prosentin kasvua ja vuodelle 2011 jo 8% kasvua. Ao. sektoreiden työllisten määrä suistui päättyneenä vuotena lähes 11% - määrän arvioidaan säilyvän ennallaan 2010.
Työmarkkinatilanne
Merkittävä osa TP-liittojen työehtosopimuksista on edelleen auki, joskin edelliset sopimukset ovat alkaneena vuotena umpeutumassa. Neuvotteluja käydään edelleen teknologiateollisuuden osalta TU:ssa, Metalliliiton ja YTN:n saatua sopimukset solmittua jo päättyneen vuoden puolella. Neuvottelut ovat käynnissä tai käynnistymässä vuoden 2010 puolella paperi- ja elintarviketeollisuudessa, energia- ja kulutustavarasektorilla sekä palvelupuolelta ICT-sektorilla, rakentamisessa ja SKOL:ssa, logstiikka-palveluissa, kiinteistöpalveluissa ja viestintäaloilla. Neuvotteluosapuolina kunkin sektorin sopimusneuvotteluissa on useampi TP-liitto, joten keskinäistä koordinaatiota tarvitaan. Koska neuvotteluja käydään talouden taantumassa siedettävien sopimusratkaisujen aikaansaanti on vaikeaa.
Alkanutta työmarkkinavuotta leimaa edelleen talouden taantuma ja arvioiden mukaan yhä pahemmaksi muuttuva työttömyys TP-liittojen sektoreilla. Työttömyyden arvioidaan hellittävän vasta aikaisintaan loppuvuodesta. Lisähaasteita ay-liikkeelle aiheuttaa laman kiihdyttämä rakennemuutosprosessi, jossa työpaikkoja siirtyy Euroopan rajojen ulkopuolelle.
|
|
| | | |